Julkinen velkaantuminen on lähtenyt hallinnasta. Perustehtävistä ei selvitä maltillisella tulovirralla, vaan budjettia on pakko paikata velkaantumisella. Velkaantumisen ongelmat yritetään häivyttää investointi puheena. Mikään ei voisi olla kauempana todellisuudesta. Investoinnit eivät ole kiinteään kulutukseen tarkoitettuja panostuksia. Velat tulevat maksuun, uskoopa siihen tai ei. Suomalaiset tulevat kärsimään valtion velkaantumisesta monelle tavalla. Velka vähentää tulevaisuuden mahdollisuuksia selvitä välttämättömistä hyvinvointiyhteiskunnan menoista. Yksityisten ihmisten ja kotitalouksien ostovoima on romahtamassa inflaation vuoksi. Inflaation perussyynä on talouteen kanavoidut velaksi otetut rahat.
Ainoastaan yritykset kykenevät terveellä tavalla investoimaan. On tärkeää, että yrityksillä on pääomia, joilla investoida. Suomessa valtio on välittömästi vaatimassa omiaan, vaikka voitto käytettäisiin kokonaan investointeihin. Siksi yritysvero nykymuodossa onkin investointeihin kohdistuva haittavero, se vähentää varoja investointeihin. Suomessa investointien määrä yksityisellä sektorilla onkin ollut jo vuosia pienempi kuin poistojen määrä. Suomea ajetaan alas, kehitys kulkee taaksepäin, mikä näkyy talouskasvun puutteena. Kehitys on ollut pitkään negatiivinen.
Suomi on pääomaköyhä maa ja tätä pidetään joissakin piireissä jopa hyveenä. Kun pääomia ei ole, tuloerot pysyvät hallinnassa. Investointeihin kuitenkin tarvitaan pääomia. Ellei Suomi aio siirtyä suunnitelmatalouteen, Suomi tulee aina olemaan riippuvainen yksityisistä pääomista. Kyse on vain siitä, ovatko nämä pääomat ulkomaisia, jolloin investointien tuotto päätyy ulkomaille, vai suomalaisia, jolloin ne jäävät hyödyttämään suomalaisia.
Ratkaisu on tehdä talousreformi, joka kannustaa yksityiseen kasvuun ja pääomien kertymiseen. Viro on ratkaissut tämän nerokkaasti, siellä yrityksiä ei veroteta ennen kuin voittoja jaetaan omistajille. Monet yritykset voivat kasvaa jopa vuosikymmenen ilman, että omistajat kotiuttavat voittoja. Samaan aikaan investointien hyödyt jakautuvat kaikille mm. kehittyvänä työllisyytenä ja työntekijöiden palkkoina.
Toisin kuin väitetään, talouskasvu hyödyttää kaikkia, mutta eri tavalla kuin tavallisesti luullaan. Kun kehruujenny otettiin käyttöön Englannissa 1770, kankaiden hinta romahti. Kaikki tekstiilit olivat halvempia, jolloin kaikille ihmisille jäi enemmän rahaa muihin ostoksiin, jolloin kaikkien ihmisten elintaso parani. Sama tapahtuu kaikissa taloudellisissa investoinneissa. Kasvanut tehokkuus vähentää kustannuksia ja parantaa lopulta kaikkien tilannetta. Investoinnin tehneiden voitot tulevat kasvaneesta tehokkuudesta, eli haaskauksen vähentämisestä. Eivät muiden ihmisten varoista.
On aika päästää markkinatalous niskalenkistä ja antaa sen tehdä hyviä tekojaan. Tämä on meille kaikille hyväksi. Eniten tästä hyötyvät ne, jotka eivät itse itsestään kykene huolta pitämään. Vain terve talous voi taata heikoimmista huolehtimisen. Kokoomuksen tavoitteena on palauttaa hyvinvointiyhteiskunta ja sen perustana oleva ihmisten talous paremmalle tolalle.
Marko Ahtiainen
eduskuntavaaliehdokas (kok)